Sosiopoliittiselta kannalta katsoen kylän alkuperäinen yhteisö muodosti osan Mulaguan kantonia, joka käsitti myös nykyisen Hermiguan kunnan alueen. Normannivalloittaja Jean de Bethencourtin saapuessa vuonna 1405 alueelle koko kantonin hallitsijana toimi päällikkö Fernando de Aberbequeye. Sopimukset ja liittoumat Gomeran alkuperäisväestön ja Jean de Bethencourtin luoman ylhäistön välillä katkesivat, kun yksi saaren lordeista, Hernán Peraza, rikkoi sopimuksia ja sai surmansa gomeralaisten vasalliensa toimesta vuonna 1488. Kastilialaisten ylireagointi tilanteeseen johti saaren alkuperäisväestön orjuutukseen ja karkotuksiin.

Agulossa tarjolla olleet vesivarat ja maan soveltuvuus sokeriruon viljelyyn saivat aikaan ruokoviljelmän ja sokerimyllyn synnyn laakson alaosaan. Viljelmä ja mylly vuokrattiin genovalaisille kauppiaille, jotka veivät sokerin Euroopan markkinoille. Myöhemmin kanarialaisen sokerituotannon kriisi, johtuen Brasilian ja Antillien alueiden luomasta kilpailusta, aiheutti myllyn sulkemisen. Tällöin saaren lordit aloittivat asutuspolitiikan, joka Agulon tapauksessa johti kunnan perustamiseen 27. syyskuuta 1607.

Agulon 1600-luvun historiaa ei tunneta tarkasti. Mahdollisesti viinin viljely siirtyi laakson aurinkoisen alaosan kylvetyille maille, ja viini kulutettiin paikallisesti tai laivattiin Amerikan markkinoille. Silkin ja sen jalosteiden tuotanto vähensi pienviljelijöiden kausittaista työttömyyttä alhaalla, ja ylänkömailla yleistyi erityisesti maissin sekä perunoiden intensiivinen viljely. Pieni primitiivinen kylä ei kuitenkaan saavuttanut omaa merkitystä ennen vuotta 1739, jolloin Agulon seurakunta perustettiin itsenäiseksi pois Hermiguan alaisuudesta. Kuusi vuotta myöhemmin uusi seurakunta palveli 550 asukasta, jotka muodostivat yhteensä 161 perhettä. Uudella seurakunnan organisaatiolla oli palveluksessaan myös siviiliviranomainen, eli valtion asettama kunnanjohtaja, pormestari.

1700-luvun jälkipuolella Agulossa tuotettiin viljaa, viiniä, perunoita, jamssia, vihanneksia ja silkkiä. Kaksi puroa joissa oli ympärivuotinen virtaama antoivat käyttövoiman kuudelle jauhomyllylle ja kasteluveden suurimmalle osalle viljelymaata. Alueella oli myös runsaita laidunmaita ja tiheitä metsiä, joista palo blanco ja barbuzano –nimisiä puita kaadettiin vientiin Teneriffalle. Kuitenkin suurin osa asukkaista eli toimeentulon rajalla, koska pääosa maan tuotosta kuului saaren lordille ja muille maanomistajille jotka elivät kylän ulkopuolella. Tämä syy selittää Agulon demograafisen stagnaation ja sen asukkaiden osallistumisen poismuuttoon Amerikkaan 1700-luvulla.

Vaikka Agulo oli noussut saaren toiseksi tärkeimmäksi viinin tuottajaksi, ei senkään talous pystynyt välttämään vuosien 1820 – 1850 kriisiä, jolloin siementen ostot Teneriffalta vähenivät viinin tuotannon romahdettua oidium-nimisen kasvitaudin tuhojen johdosta. Talousjärjestelmän muutokset, uudet pakkoverot ja lisämaksut yhdessä kriisin kanssa selittävät demografisen stagnaation ja poismuuton Amerikan mantereen nuoriin tasavaltoihin kuten Kuuba ja Puerto Rico. Muuttoliike Kuubaan ei lakannut ennen kuin Agulon alavilla mailla alettiin viljellä banaaneja 1900-luvun alussa.

Kuten suurimmassa osassa saaren kunnista, myös Agulon sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen modernisaatio käynnistyi uuden vuosisadan alussa. Tieinfrastruktuurin puute hedelmien kuljetusta varten korvattiin rakentamalla pieni kuormauslaituri ja varastorakennus San Marcosin rantaan vuonna 1908. Banaaniviljelmien yleistyminen antoi mahdollisuuden myös merkittävään kasvuun vuosisadan alkupuolella - vuoden 1900 1522 asukkaasta väestö kasvoi 2573 asukkaaseen vuoteen 1940 mennessä.

Banaaninviljely loi myös tarvittavat olosuhteet luokkatietoisuuden synnylle paikallisen proletariaatin keskuudessa. Myöhemmin hedelmän viennin romahdus toi mukanaan taloudellisen taantuman, josta vain muutamat onnekkaat selvisivät muuttamalla salaa Venezuelaan. Täten 1960-luvulta alkaen Agulon kunta alkoi kärsiä massamuuton seurauksista muun saaren tavoin. Hedelmän viennin elpyminen Espanjan mantereen markkinoille luonnehtii paikallista taloutta näihin päiviin saakka.